Pomon voi korvata tekoälyllä

Pomon voi aina korvata tekoälyllä, mutta johtajaa ei voi korvata. Mielenkiintoinen ja ehkä oudoltakin kuullostava ajatus. Mutta onko tuo sittenkään niin utopistinen kuin voisi olettaa.

Ajatellaan pomoa enemmän työnjohtaja kuin johtajana ja lähdetään pohtimaan siitä hänen tehtäviään.Eli ne voivat olla tuotannon suunnittelua kuormituksen mukaan, töiden jakamista työntekijöiden ammattitaito tunnistaen, työvuorosuunnittelua tai raportointia. Nuo kaikki kuullostaa aika mekaaniselta työltä johon voi rakentaa algoritmit ja työn voi automatisoida. Eli kyse on aika mekaanisesta työstä.

Nuohan ovat myös kaikki AI:lle eli tekoälylle soveltuvia tehtäviä. Prosessien optimointia, työntekijöiden sijoittelua, sääntöjen noudattamista työvuorolistoja tehtäessä ja muita tekoälylle sopivia tehtäviä. Asioita joita voi opettaa mallin avulla. Asioita joita voi tehdä loogisten päätelmien perusteella ja unohtaa empatian.

Kun pomon työstä erotetaan johtamiselementti, niin työ on helppoa automatisoida. Kyse on silloin rutiinien tunnistamisesta.

Ehkä tässä ajattelussa on pahinta se, että tämä myös kertoo siitä mikä ammattiryhmä tulee kärsimään eniten tekoälyn vaikutuksista. Eli sen vaikutus tulee kohdistumaan kaikista pahiten rutiininomasta työtä tekevälle esimiesluokalle. Eli ryhmälle, joka ei välttämättä itse usko olevansa korvattavissa.

Ennen ensimmäisiä opiskelujani olin autokorjaamolla töissä. Siellä opin käsitteen ohjeaika eli jokaiselle työtehtävälle oli laskettu aika jossa sen voi tehdä. Samalla mallilla nykyäänkin mitoitetaan esim. siivoustyön työkohteita.

Sieluni silmin voin nähdä, että  tulevaisuudessa yhä usempi pomo voidaan korvata tekoälyllä. Koneellinen oppiminen ja tekoäly tulee mukaan esimiestehtäviin. Ja se on helppo hyväksyä, koska silloin jää huonon pomon tei esihenkilön ominaisuuksista ns. suosiminen pois. Kone osaa jakaa tehtävät, laskea suoristuskyvyn ja palkita tarvittaessa ilman mitään tunnepitoisia vaikuttumia. Konetta kiinnostaa suorituskyky eikä se, että tuo sille palaveripullia.

Ja jos pomon tehtävä ei ole johtaminen vaan pelkkä töiden järjestely, raportointi ja valvominen, niin hänet on tulevaisuudessa helppo korvata. Teknologia syö helpolla sellaiset välikädet, jotka yrittävät piiloutua raporttien ja aikataulujen taakse.

En ole huolissani oikeiden johtajien tai ammattilaisten asemasta. Molempia tarvitaan. Enemmän olisin väliportaan pomona huolissani omasta työstään, koska se voidaan helposti automatisoida.

Kunhan pohdin, Kari…

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *