Kuinka norsu syödään – pala kerrallaan

Vanha afrikkalainen sananlasku sanoo, että norsu syödään pala kerrallaan. Suomalainen sanonta sanoo, että perunat kuoritaan yksi kerrallaan. Molemmilla tarinoilla on sama opetus eli suuri saavutus saadaan aikaiseksi tekemällä se hallittavissa osissa. Saavillinen perunoita näyttää toivottomalta, mutta kuorimalla niitä peruna kerrallaan tilanne on hallittavissa.

Jari Sarasvuo puhui vuosituhannen alkupuolella huomiotaloudesta eli sitä, että se kuka hallitsee huomiota hallitsee myös rahavirtoja.

”Huomiotaloudessa se, joka hallitsee keskustelua ja rakentaa kaikkien seuraamia paraateja, pystyy kääntämään rahavirrat puoleensa”, totesi Jari Sarasvuo aikanaan Huomiotalous –kirjassaan.

Mutta miten nuo sanonnat ja huomiotalous liittyvät toisiinsa. Oikeastaan hyvinkin yksinkertaisella tavalla eli pala kerrallaan tekemällä voidaan saada aikaiseksi hyvin näyttäviä suorituksia. Mutta muuttamalla tavanomainen suoritus näyttämään vaikeasti saavuteltavalta ja mahdottomalta, siitä saadan rakennettua spektaakkeli jolla saadaan huomio käännettyä itseensä ja samalla se mahdollistaa rahastamisen.

Monikin oikeastaan hyvinkin tavanomainen saavutus voidaan kääntää oikein markkinoimalla erikoiseksi suoritukseksi, seikkailuksi tai omaa brändiä korostavaksi lähes ylimaalliseksi suoritukseksi. Kerrotaan kuinka tehtiin jalan 40 kilometrin lenkki, kuorrutetaan asiaa hiukan retken haasteilla ja kuvilla jossa lenkin jälkeen maataan voipuneena maassa. Eli näytetään kuinka rankka noin maratonin mittainen lenkki on.

Toisaalta mehän voimme ajatella kävelevämme noin 4 kilometriä tunnissa eli noin 15 minuutin kilometrivauhtia. Se on oikeastaan aika hidas kävelytahti ja itse kävelen tuolla tahdilla kun olen katukuvaamassa. Omat katukuvaamispäivät ovat noin 10 – 11 tunnin mittaisia eli kävelen niinä päivinä tuon kymmenisen tuntia rauhallista tahtia. Eli noin 30 – 40 kilometriä. Ja joskus tennareissa tehdyn lenkin jälkeen jalat ovat väsyneet.

Aivan samalla tavlla voimme kertoa esim. pyöräretkestä. Joko niin, että korostamme 120 kilometrin lenkkiä ja sen rasittavuutta. Tai niin, että kerromme ajaneemme laiskasti kymmenen tuntia polkupyörällä. Sama tarina kaksi kolikon eri puolta.

Olen pitkään pohtinut, että otanko oman retkiblogin linjaksi sankaritarinat vai kerronko lakonisesti, että ajelin viime kesänä yhtenä päivänä ajankulukseni Tuurista – Pihlajaveden erämaakirkon kautta Haapamäelle.  Kaikkine kiemurteluineen  kilometrejä tuli satakunta. Ehkä siirryn kuitenkin huomiotalouteen eli alan korostamaan kuinka haastavaa oli ajaa kuumana päivänä pehmeitä hiekkateitä ja unohdan kertoa kuinka kävin matkalla uimassa ja paistelin makkaraa yhdellä nuotiopaikalla.

Kunhan vaan pohdin, Kari…

 

 

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *