Työllisyyden kuntakokeilut

Luin opiskelujeni takia työllisyyden kuntakokeilusta ja jäin pohtimaan mitä se tarkoittaa. Kun valmistu näillä näkymin nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi keväällä, niin pidän tärkeänä seurata työttömien ja syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten elämään vaikuttavia asioita. Työllisyyden kuntakokeilu on yksi näistä asioista.

Kokeilun tarkoituksena on mahdollistaa heikosti työllistyvien  mahdollisuuksia työnsaantiin tai koulutukseen.

Työllisyyskokeilujen tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Kokeilujen tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikommassa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille., Työ- ja elinkeinoministeriö.

Kuntakokeilun tarkoituksena on nivoa entistä paremmin työllisyys-, koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut yhteen. Ja kuntakokeilun mallia ei määritellä tarkasti vaan jokainen alue voi rakentaa oman näköisensä palvelun alueen tarpeiden mukaan.

Työllisyyskokeiluun kuuluvat kaikki ne asiakkaat joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan eli käytännössä pitkäaikaistyöttömät. Lisäksi kuntakokeilun alle kuuvat myös alle 30- vuotiaat sekä maahanmuutajat ja vieraskieliset, jotka ovat työttöminä tai työllisyyspalveluiden alaisina TE-toimistossa.

Tämä sekä myöskin kuntouttavan työtoiminnan lain päivitys ja tarkentuminen vuoden 2021 alussa voisi antaa lisää työkaluja erilaisiin kuntoutusmahdollisuuksiin mikäli niitä hyödynnetään. Kuntouttavan työtoiminna lain henkihän on se, että aktivointisuunnitelman kautta jokainen asiakas saisi yhä yksilöllisempää kuntoustutsta jonka tarkoitus olisi ohjata kohti joko koulutusta tai työelämää.

Varsinkin kuntouttavaa työtoimintaa pitäisi katsoa palveluna, jonka tarkoitus on antaa uusia eväitä nykymuotoisessa maailmassa toimimiseen ja erityisesti ns. A- palvelussa sen tarkoitus olisi ohjata kohti koulutusta ja työelämää.

Itse toivoisin, että kuntouttavaa työtoimintaa tarjoavilta palvelun tarjoajilta eli yhdistyksiltä vaadittaisiin yhä yksilöllisempää asiakkaan huomioimista. Itse en pidä sitä mielekkäänä että ns. A/B/C- palvelun asiakkaita käsitellään yhtenä kokonaisuutena, koska jokaisella ryhmällä on erilaiset tarpeet kuntouttavalla toiminnalle.

(Palvelut: Sosiaalinen kuntoutus (1C), Osallisuutta vahvistava kuntouttava työtoiminta (1B), Työhön ja koulutukseen suuntaava kuntouttava työtoiminta (1A))

Tälläistä peruspohdintaa tänään…

 

 

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *