Projekti: Elämä

Katson usein elämää pitkäkestoisena projektina. Siis sellaisena projektina, jossa eläminen suhteutetaan tuloihin eikä suinkaan tuloja yritetä suhteuttaa elämiseen. Eli sillä mennään mitä on.

Yksi hyvän elämän perusperiaate on se, että tehdään mielekkäitä asioita. Sellaisia asioita joista saa nautintoa ja jotka tyydyttävät elämisen halua. Jokaisella ihmiselle ne ovat erilaisia; yksi soittaa fagottia, toinen kuvaa kuolleita hyönteisiä ja kolmas harrastaa ristipistotöitä.

Siihen hyvään elämään voi yrittää päästä kahta kautta. Ensimmäinen on se, että määrittelee reunaehdot joiden avulla saa hyvän elämän. Olen nähnyt mm. ehdon, jossa määritellään hyvän ja turvallisen elämän rajaksi 10 000 euron kuukausitulot. Ne kuulemma mahdollistavat turvallisen elämän itselle ja perheelle.

Toinen tapa lähestyy eri suunnasta. Siinä katsotaan mitä resursseja on ja rakennetaan niiden sisälle hyvä elämä. Ei pohdita miten paljon minun pitää hankkia vaan pohditaan mitä minulla on ja kuinka sillä teen mielekkään elämän.

Nämä ovat myös projektitoiminnan eri puolet eli vastataan kysymyksiin:

  • Kuinka paljon pitää budjetoida siihen, että saa projektin valmiiksi.
  • Meillä on budjettina tämä, kuinka saamme sillä tehtyä projektin.

Ja silloin kun puhutaan elämä-nimisestä projektista, niin ensimmäinen vaihtoehto on paljon sitovampi. Se määrää, että hyvän elämän saamiseksi pitää tehdä määrätty määrä töitä. Joillekuille se on enemmän ja joillekuille vähemmän. Mutta elämä ja sen onnistuminen on sidoksissa siihen, että onnistuu työnteossa.

Jälkimmäisessä vaihtoehdossa rakennetaan elämää niiden reunaehtojen sisälle joita meillä on. Etsitään ratkaisuja, joilla voidaan hyödyntää mielekkäästi käytössä olevia resursseja. Etsitään luovia ratkaisuja joilla pysytään budjetissa.

Yksinkertainen esimerkki

Itse harrastan katukuvausta ja siihen  tarvitaan kamera. Ja jos aloittaisin kuvaamisen niin ensimmäisellä vaihtoehdolla tekisin speksit tavittavan kameran hankkimiseksi. Speksit olisivat yksinkertaiset:

  • Täysikennoinen kamera ( kaikki harrastajapalstat suosittavat sellaista )
  • 35 millinen objektiivi ( Sillä se Henri Cartier-Bressonkin kuvasi )

Ja selaamalla hiukan kauppojen tarjontaa voisin sortua ns. edulliseen vaihtoehtoon eli Canon 6 D Mk II kameraan, jonka ohjehinta on 1690 euroa. Ja sitten vielä tarvitaan se oikea objektiivi eli vaikka Canon EF 35mm f/1.4 L II USM, jonka hinta on muuten noin 2400 euroa. Eli harrastamisen alkuun pääsisi sitomalla rahaa kiinni 4000 euroa.

Toisaalta asiaa voisi katsoa kiinteän budjetin suunnasta. Eli otetaan budjetiksi 300 euroa ja pohditaan miten sillä pääsee katukuvausharrastuksen piiriin. Tuo budjetti on sen verran pieni, että silloin joutuu miettimään erilaisia ratkaisuja. Ja ratkaisut lähtevät liikkeelle uuden ostamisen sijaan käytetystä ja soveltamisesta.

Itse lähtisin liikkeelle käytetystä ja ns. croppikennoisesta rungosta ja sellaisen saisi vaikka Kameratorilta 169 euron hintaan. Ja koska Henri Cartier-Bresson on viitoitanut objektiiviksi 35 millisen, niin se sovittaa ns. croppikennon maailmaan. Eli etsiä noin 24-28 millinen objektiivi koska sen kuvakulma vastaa ns. täyskennossa olevaa 35 millistä. Ja hiukan säästämällä ja tinkimällä automatiikasta 24 millisen saisi käytettynä noin 100 euroon. Eli budjetista jäisi vielä yhteen ravintolaruokaankin rahat.

Tästä elämästä on kyse eli siitä kuinka tehdään käytettävissä olevilla resursseilla elämästä mielekästä. Ei  haikailla sitä, että sitten kun minulla on mahdollisuus niin toteutan unelmani. Sitä päivää ei välttämättä tule ikinä ja siksi pitää hyödyntää se, mitä on ja toteuttaa niillä koko ajan pieniä unelmia. Sitä kutsutaan elämiseksi.

Kunhan pohdin, Kari…

 

 

 

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *