Poliittinen lakko: työoloihin ei saisi yrittää vaikuttaa

Taikurina toimiessa oppii yhden tärkeimmän taikomisen säännön: Tempun kriittinen kohta pitää piilottaa suuntaamalla yleisön huomio väärään asiaan. Ja nyt kun seuraa keskustelua irtisanomissuojan heikentämisestä, niin kyseinen asia tulee mieleen.

Kyseinen asia eli katseen suuntaaminen väärään suuntaan näkyy jopa iltapäivälehtien kirjoituksissa. Lakkoilu irtisanomissuojan heikentämisestä on käännetty poliittiseksi lakoksi. Ja samalla annettu ymmärtää sen olevan vähän sama juttu kuin keskusteltaisiin vaikka samaa sukupuolta olevien oikeudesta avioliittoon.

Eli kyse on jokaisen taikurin osaamasta keinosta: suunnataan katse väärään asiaan. Samoin nytkin keskustelu on käännetty kohti poliittisen lakkoilun oikeellisuutta eikä suinkaan työehtojen huonontamista.

Ruotsissa poliittiset lakot on lähtökohtaisesti kiellettyjä, mutta sikäläinen työtuomioistuin on katsonut lyhytaikaiset poliittiset lakot sallituiksi, jos lakosta ei aiheudu merkittävää vahinkoa työnantajalle.

IS, 5.10.2018

Lakkoiluhan ymmärretään yhdeksi dialogin keinoksi silloin kun puhutaan palkoista, lomarahoista tai työaikajärjestelyistä. Ja se on hyväksytty keino, koska on kyse tavasta tehostaa  työnantaja- ja työntekijäpuolen neuvotteluja.

Tästähän tässäkin ”poliittisessa” lakossa on kyse eli työntekijä ja -antajapuolen neuvotteluista. Neuvotteluista, joissa valtio on välimiehenä koska heillä on hallussaan työlakien säätäminen. Eli puhtaasta työsuhteen etuihin liittyvästä neuvottelusta eli siitä samasta, joka on sallittu ympäri Eurooppaa: poliittinen lakko joka liittyy työhön ja sen tekemiseen.

Ymmärrän hyvin sen, että työnantajajärjestöjä risoo kun AY liike potkii munille ja yrittää estää irtisanomissuojan heikentämisen. Mutten ymmärrä sitä, että kvartaalitalouden vaatimien toimien vastustaminen yritetään piilottaa ns. poliittisen lakon- käsitteen taakse. Ihan kuin rahan siirtäminen osakkeenomistajien taskuun olisi ylevämpää kuin työolosuhteiden ylläpito.

Kunhan pohdin, Kari…

2 comments

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *