Alihankintamessut, 2018

Kävin pyörähtämässä Alihankinta 30.0– messuilla Pirkkahallissa. Nimi juontaa juurensa siitä, että messuja on pidetty jo kolmevuosikymmenta eli vuodesta 1988 saakka. Nämä messut on aina mielenkiintoinen tutustumiskohde.

Kävelin läpi kolme hallia, katselin erilaisia koneita ja ihmettelen mitä kaikkea tehdään. Yksi yritys teki muovien rotaatiovalua, toinen oli erikoistunut hiontapalveluihin. Jollain osastolla kerrotiin 3D- tulostuksesta.

Oli oikeastaan aika hämmentävää, että oma tekninen osaaminen antoi mahdollisuuden ymmärtää auttavasti lähes jokaisen osaston tarjontaa. Alkaen metallintyöstöstä ja päätyen IoT:tiin ja Leaniin. Messuilla näin mm. käänteismikroskoopin ja ihmisten kanssa toimeentulevia robotteja.

Se, mitä jäin ihmettelemään messuilla, oli digitalisaation, it-alihankinnan, virtuaali- tai lisätyn todellisuuden alihankinnan puuttuminen. Lähes kaikki mitä näin liittyi mekaaniseen teollisuuteen, mallintamiseen, mittaamiseen ja laadun varmistukseen. Mutta messuilta puuttui käytännössä kokonaan digitalisaatioon liittyvä alihankinta.

Kunhan pohdin, Kari…

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *