Kuviteltua ohjaamista, tosiasiallista kaaosta

Muistan aina päivän kun istuimme Kanban- taulun ääreen. Jokainen kertoi Scrummista varastatetun idean mukaisesti sen, mitä sai eilen aikaiseksi, mitä tekee tänään ja onko ongelmia. Ja katseli taululla olevia lippulappusia, siis sitä mihin pitää keskittyä tänään.

Jokainen hipsi omiin töihinsä, alkoi korjaamaan virheitä tai kehittämään uutta. Näppäimien rapina, ihmisten liikkuminen ja kova aherrus täytti avokonttorin. Kanban- taulu jäi seisomaan yksinäisyyteen ja projektipäällikkö kävi hätäilemässä vanhojen virheiden korjaamista tai ihmettelemässä uusien ilmestymistä.

Ja tuli seuraava aamu, jokainen kävi rituaalinomaisen prosessin läpi eli kertoi mitä sai eilen aikaiseksi, kuinka keskittyy tänään siihen tärkeään tehtävään ja mitä ongelmia on. Jokainen vuorollaan kertoi sitä mitä projektiopäällikkö halusi kuulla eli työn etenemistä.

Mutta ne laput taululla eivät siirtynyneet, taulu ei näyttänyt pullonkauloja eikä onnistumisia. Se oli vain staattinen taulu siitä, mitä työpäivänä kuvitellaan tehtävän.Se ei kertonut totuudesta. Se ei kertonut siitä mitä tehdään todellisuudessa.

Mutta se mistä taulu kertoi,  oli yksinkertainen asia. Ei haluttu muuttaa työskentelytapoja eikä keskittyä tilanteen korjaamiseen. Ei uskallettu pysähtyä ja alkaa tekemään asioita järkevässä järjestyksessä, koska oli kiire. Niin kiire ettei kiirettä keritty tappamaan.

Kukaan ei yhtenäkään aamuna uskaltanut sanoa, että koko prosessi on perseellään ja hommat ei todellisuudessa etene. Softa palautuu yhä uudelleen ja uudelleen testauksesta ja bugit siirtyvät paikasta toiseen.

Siellä taululla olisi pitänyt olla iso punainen lappu, jossa olisi käsketty lopettamaan työt ja keskittymään siihen mikä prosessissa on pielessä. Mutta kukaan ei uskaltanut laittaa sellaista.

Mieluummin projektipäällikkö ajettiin sairaslomalle ja koodarit hulluuden partaalle. Ja vain siksi, ettei kiirettä uskallettu tapaa pysähtymällä hetkeksi.

Kunhan pohdin, Kari…

P.S. Näin tuon yhä uudelleen ja uudelleen vuosien kuluessa ja jossain kohdassa se kypsytti minut ammatin vaihtoon. Jokainen uusi koodaripolvi väitti ettei ole aikaa pysähtyä.

 

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *