Raippaa tuottamattomille yksilöille

Lordi Farguaad istui toimistossaan, kiikkui työtuolissaan. Hän katseli lierihattunsa vieressä olevaa coctaillasia ja tökki oliivia coctailtikulla. Hän mietti, että mitä työttömille ja tuottamattomille satuolennoille pitäisi tehdä.

Maximus Farguaad pyöri tuolillaan ja pohti samalla saamansa konsultointipyyntöä. Pienen pohjoisen maan pääministeri oli pyytänyt häneltä apua työttömyyden ratkaisuun. Pää- ja työministeri olivat kuulleet hänen onnistuneesta ratkaisusta siirtää tuottamattomat ja hauskat satuolennot suolle ja pitivät sitä onnistuneena ratkaisuna.

Lordi pyöri, ihmetteli ja etsi ratkaisua. Pohti kannattaako tarjous ottaa vastaan ja tehdä tömäkkä tarjous sekä ratkaisuehdotus. Vai pitäiskö jopa pohtia sitä, että ehdottaa tasavallan muuttamista kuningaskunnaksi. Vuosisata sitten se ehdotus ei ihan onnistunut ja nyt maata hallitsee vanha ja viisas presidentti.

Farguaad pyöritteli sulkakynää, pohti ratkaisuvaihoehtoja ja tutki erilaisia ismejä. Olisiko orjuus hyvä ratkaisu. Ehkei sitä kuitenkaan kannata ehdottaa tasavaltaan, jossa on keksitty toisenlainen ratkaisu eli kuntouttava työtoiminta. Siis toiminta, jossa ihmiset pakoitetaan 9 euron korotuksella töihin. Ja jos ei suostu, niin rankaistaan pahimmillaan 40% pudotuksella perustoimeentulosta.

Onneksi viisaalla Maximuksella oli mielessä muitakin ismejä. Aluksi hän pohti vanhaa kirkolliseen valtaan perustuvaa uhkailua ja porkkanaa eli luvataan iankaikkinen elämä ja onni raskaan maallisen vaelluksen jälkeen.  Sitten hän mietti sen nykyversioita eli luvataan bemari ja kauniita helyjä, mutta se vaihtoehto piti unohtaa koska siinä vaadittiin palkan maksamista. Siis palkan, jolla alamainen koukutetaan ahertamaan maallisen mammonan saamiseksi.

Onneksi hän loppujen lopuksi löysi 1930- luvun lopulta hyvän toimintamallin asioiden hoitamiseksi ja alkoi pohtimaan kuinka muotoilisi konsultaatioehdotuksen. Siis ehdotuksen, jossa ratkaistaan joutilaitten ongelma, jotka ovat valtiovallan valvonnan ulkopuolella eli eivät suostu johdettavaksi. Hän kirjoitti ehdotuksen:

Hyvä pää- ja työministeri, Teidän kannattaa aloittaa toimenpiteet kirjoittamalla määräys jolla määritellään työtä vieroksuvat ainekset. Heitä ovat ihmiset, jotka ovat kyllin vanhoja tekemään työtä ja jotka virallinen lääkäri on todennut terveiksi tai joiden oletetaan olevan työkuntoisia, mutta jotka ovat kahteen otteeseen kieltäytyneet ilman laillista estettä vastaanottaamaan työn tai ovat omilla toimillaan hylänneet työn.

Heidät kannattaa julkisesti nimetä pinnareiksi ja työtävieroksuviksi ja vaatia heidän vaatteisiinsa ommeltavan musta kolmio. Tällöin tunnistettavat työvieroksujat on hyvin helppo kerätä yhteen ja siirtää lapin perukoille rakennettavaan työllistämiskeskukseen.

Tämä voisi olla maassanne tehokkain tapa päästä eroon niistä työvieroksuvista taudinsiemenistä, jotka eivät ota vakavasti aktivointitoimia ja toistuvasti kieltäytyvät hyvästä työllisyyttä ja ammattitaitoa kasvattavasta kuntouttavasta työtoiminnasta tai ovat liian laiskoja kirjoitaakseen hakemuksia.

Kunnioittavasti lordi Maximus Farquaad.

Kari…

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *