Otteita päiväkirjasta

Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä. Osan päivää olen ihmetellyt ihmisten käytöstä ja osan päivää ihmetellyt sitä, kuinka valokuvaaminen saa poliisipartion paikalle. Hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen päivä. Hyvin opettavainen.

Aamu alkoi kun seurasin Tampereella polkupyöräilijän toilailua. Tai oikeastaan kyse oli ennakoinnin puutteesta. Kauniisti sanottuna hän ei ennakoinut millään tavalla edessä olevia ihmisiä ja sovittanut ajovauhtiaan oikeaksi.

Ja koska ennakointi puuttui kokonaan niin lopputulos oli kaatuminen. Onneksi sen verran pienimuotoinen, että vahingosta selvittiin itsetunnon menetyksellä ja housun polvien repeämisellä. Ja syy oli yksinkertainen eli jos pyörätie on kapea, siinä on bussipysäkki ja suojatie, niin jalankulkijoiden poukkoiluun pitää valmistautua. Eli yksinkertaisesti laskea tilannenopeutta.

Mutta koska ympäristöä ei tarkkailtu ja mahdollisia esteitä huomattu, niin yhden jalankulkijan pieni siirtyminen aiheutti pyöräilijän kaatumisen, koska hän tipautti takapyörän kanttarilta alas.  Kaatumisen olisi voinut hyvin estää niin yksinkertaisella asialla kuin nopeuden laskemisella ja muiden huomioimisella. Olisi jäänyt housut ehjiksi ja itsetunto kohdilleen.

Poliisipartio paikalle valokuvauksen takia

Mutta päivän todellinen tapahtuma oli se, että nuoripari ei osannut ymmärtää minun tekemisiäni Vantaalla Tikkurilassa. Eli he panikoivat ja tilasivat poliisipartion paikalle, kun satuin valokuvaamaan makrokuvia eli kuvaamaan pieniä hyönteisiä. Ehkä suurin ongelma oli se, että sitä ei yleensä tehdä kaupungin keskustassa olevalla puistoalueella. Se oli varmaan hämmentävää.

Eli artikkelin kuvituskuva on kuvattu päivällä hansaruusupensaasta ja sen kuvaaminen pelotti erästä nuortaparia niin paljon, että he soittivat hätäkeskukseen. Olisivat päässeet huomattavasti helpommalla, jos olisivat hetken seuranneet mitä teen ja ehkä uskaltautuneet kysymään.

Se mikä minua oikeasti hämmentää näissä episodeissa on se, että kuinka ihmisten maailmankuva voi olla omalla tavallan suppea. Liikenteessä ei pohdita uhkakuvia ja pyritä ennakoimaan asioita. Asiat tapahtuvat yllättäen ilman ennakkovaroitusta. Minkäänlaista ennakointia tai suunnitelmallisuutta ole.

Ja toisaalta se, että jos näkee jotain omasta mielestä outoa, niin silloin asiaan pitäisi perehtyä. Joko seurata sivusta ja yrittää ymmärtää mitä toinen tekee. Tai vaihtoehtoisesti kirkkaalla päivänvalolla käydä kysymässä, että mitä tapahtuu.

Mietin vain, että millaista olisi olla kyseisten henkilöiden alainen työelämässä. Katsoa kuinka ongelmat putkahtavat yllättäen eteen ja kuinka kaikki itselle tuntematon pelottaa. Miten kehitystä ja uudistumista voisi tapahtua, jos ei pysty ennakoimaan tai tutkimaan uutta.

Joskus mietin, että kumpi on suurempi ongelma Suomessa: osaamisen vai uskalluksen puute. Ja yhä useammin kaadun uskalluksen puutteen puolelle. Kun ei osata ennakoida, niin ongelmat tulevat yllätyksinä. Ja kun ei uskalleta kokeilla uutta, niin mikään ei ikinä muutu.

Kuhan pohdin, Kari…

 

 

 

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *