Ole itsesi älä selfiesi

Kävelin perjantaina pölyisellä nuhruisella alueella, jossa oli ollut toukokuussa graffitimaalausfestivaalit. Spring Beast keräsi joukoittain kovia maalareita näyttämään taitojaan syrjäiselle teollisuusalueelle Tukholman reunamille.

Upeiden maalausten lomassa oli muutama käsityö. Lilacladyn upeita ja ajatuksia herättäviä ristipisto- ja virkkaustöitä. Ja yhdessä niistä luki yksinkertaisesti:

Be yourself, not your selfie

Yksinkertainen lause. Mielenkiintoinen ajatus: Ole itsesi. Sanoma tulee vielä painavammaksi kun tietää työn tekijän iän. Hän on yli 70- vuotias mukava rouvaihminen  ja kuuluu rsa graffiti- ryhmään. Hänellä on näkemystä elämästä.

Tuosta työstä ajatus kulkeutuu nopeasti kohti itämaista ajattelua, jossa sanotaan ihmisellä olevan kolmet kasvot. Yhdet julkiset, toiset omaisille ja kolmannet itseään varten. Ja ne viimeiset ovat ne, joita harvoin uskaltaa katsoa, koska julkisen kuvan pitää olla oikea.

Kun sormesi osuvat näppäimistölle ja niistä alkaa soljua sanoja: täydellinen työpäivä, mukavat työkaverit, ihastuttavaa seuraa ja täydellistä ruokaa, niin kirjoitatko siksi, että niin kuuluu tehdä. Illalla sitten katsot peilistä niitä itseäsi varten tarkoitettuja kasvoja ja tiedät valehdelleesi.

Kuhan pohdin, Kari…

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *